sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Suru uutinen saapuu

 Katariina istui järkyttyneenä, häntä kylmäsi sydämestä. Katse pysähtyen hän jäi tuijottamaan johonkin kaukaisuuteen ja muistoja virtasi mieleen niin paljon ettei hän kyennyt muuta kuin tuntemaan tyhjyyttä, epätoivoa...Tunteille ei löytynyt sanoja.
Hänen ystävänsä lapsuudesta asti oli miehensä kanssa joutuneet pienkone onnettomuuteen jossa molemmat menehtyivät välittömästi. Heidän pieni tyttönsä joka on Katariinan kummilapsi ei onneksi ollut ollut heidän mukana vaan mummolassa.
Tämä oli juuri Katariinalle asiasta soittanut sekä huolesta sekaisin ehdottanut että Katariina ottaisi pikkuisen luokseen asumaan, sillä hän ei mummona jaksaisi yksin kasvattaa ja olihan Katariina kummitäti sekä ainoa aikuinen turvallinen ihminen , johon voisi luottaa kasvatus asiassa. Ja jos Katariina suostuisi niin mummo puhuisi sosiaaliviranomaisille pikkuisen ainoana elossa olevana läheisenä tämän järjestelyn puolesta.

Katariina etsi valokuvan suloisesta kummitytöstään. Voi hän muisti tuon hassuttelun mitä Lumi-tyttönen järjesti kun he olivat keväällä kyläilleet siellä. 
Voi pikkuinen miten elämäsi muuttuukaan Katariina ajatteli. Ei ,ei hän voisi kääntää selkäänsä Lumille nyt kun hän eniten tarvitsee kummitätiään...Kyllä ,hän sanoi pontevasti ääneen kyllä, Lumi muuttaa heille ja hänelle tehdään Fannin huoneen viereen vintille pikkuhuone. 
Katariina oli sinne ajatellut sen kotitoimistonsa perustaa mutta nyt suunnitelmat saivat uudet tuulet ja purjeet ja työhuone tulisikin katutasoon ja hän laittaisi vuokralle Kauppa-tilan. Näin hän saisi lisätuloja ja omassa kodissa oleva työhuone ei veisi vuokraa vaan olisi säästöä sekä hän olisi kotona tyttöjen lähellä.
Nyt vain ilmoitus lehteen annetaan vuokralle liiketila ja laittaa ikkunaankin kyltti , jospa joku sen siitä huomaisi myös.

2 kommenttia:

  1. Voi sentään, mutta ihanaa, että Lumi saa uuden kodin.

    VastaaPoista
  2. Voi miten murheellinen viesti. Mutta onneksi Katariina pystyy auttamaan ja Lumi saa varmasti ihanan kodin. Leikkotoverinkin Fannista.

    VastaaPoista