tiistai 13. marraskuuta 2012

Casa Amarillo, Amanda saapuu "piikomaan "

 Eräänä päivänä Casa Amarillon ovella seisoi hämmentyneen oloinen, vähän arkakin palvelijatar koko vajavaisen omaisuutensa kera. Amarillon emäntä oli hänet  palkannut palvelukseensa näkemättä. Palvelijatar esittäytyi minulle Amandaksi ja kertoi kuinka oli tänne kulkeutunut.
 Mukana hänellä oli käärö mikä osoittautui hänen entisen paikkansa Kammolan kartanon emännän kirjoittamaksi suosituskirjeeksi Matilda Kaarlontyttärelle.
 Matilda kierteli taloa ja hämmästeli kuinka niin iso talo oli jätetty niin rappiolle. Kristallikruunu roikkui katosta lattialla pelkän johdon varassa! Hyi mitä välinpitämättömyyttä hän minua moitiskeli.
 No onneksi edes suurin osa lampuista toimi ja oli kiinni paikoillaan, joten minä en saanut enempiä moitteita.
 Amanda sai päättää mihin kerrokseen haluaisi oman tilansa sillä hän tulisi olemaan ainoa palvelija kuka asuisi kartanossa, loput apulaiset palkattaisiin kylältä niin, että kävisivät vain kartanolla työt tekemässä ja asuisivat muualla.
Amanda valitsi ylimmän kerroksen koska siellä oli hirsiseinää ja upeat maisemat pienestä ikkunasta.
 Sitten aloitimmekin kahdestaan talon seinien ja portaiden purkamisen ,sillä tulevan kartanon emännän ohjeista kävi ilmi jotta työtä olisi ja paljon ja kaiken pitäisi olla valmista kun hän viimein saapuisi.Tuossa alakuvassa seinät irroitettu ja portaikot. Seuraavaksi revin tapetit irti.
One day Amanda arrived mansions front door. She had recomenndation letter with her. 
Amanda circled the rooms and wonder why this house was left so poor condition. Even the crystalcrown hanged by the wire !! 
Then we started reconstructing the house ripping stairs, walls and wallpapers.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti